Foorumi | IS Liigapörssi  

Takaisin   Foorumi | IS Liigapörssi > Vapaa sana > Vapaa keskustelu

Vastaa
 
Aiheen Työkalut Näkymä
Vanha 03.02.2010, 20:12   #1
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Question *YDIN ammaattilaistekstiä.

Kanavasädetonnistoista.

Viikko 4, 2010 jää mieleen jaksona, jolloin sain peittelemättömät uhkaukset eestiläisiltä, (Viro on virolaisille ja Eesti venäläisille. Siksi ko. on "Kose:sta, luopiovenäläinen Virosta). Kyseessä oleva NATO päällikkö kenraalit johtaa kuulema Suomen nettikontroliosastoaan mm. Tampereen ilmavoimien alueilta. Ilmoittaen suorasukaisesti, että materiaalini, joissa keskustelen "kanavasäteilypäästöistä ydinvoimaloistamme sähkölinjoilla Helsinkiinpäin" ovat oikeuttaneet minut koko HEIDÄN organisaationsa, kuten hän alleviivasi, "ykköshyökkäyskohteeksi!" En yhtään epäile NATO-kenraalin laeistamme piittaamattomia valtuuksia Anne hölmlundin ostamana syöttiläänä. Kyseinen kalunaherra kun "malliksi" ajoi minulle raivoten alas ison määrän Suomen keskeisimpiä keskustelufoorumeita alta kenenkään estämättä hetkessä. Kuulema ko. "maahamme miehittämään" tulleet NATO-miliisit kauppaavat sivubisneksinä mm. raskasmetallimyrkkyjään mm. Tampereen seuduilla minkään uskaltamatta puuttua! NATO-joukkioiden röyhkeys näissä "ydinalan ostamissa hankkeissaan" perustuu, faktaan ettei Suomen lait ydintyyliin heille paina pätkän vertaa!

100g, vai satoja kiloja?
1000MW perusydinvoimalan vuotuinen 100 000kg polttoainemassansa kadon lasketaan liikuvan "virallisessa" STUK mallinnuksessa, TVO:n "Ympäristövastuuraportoinneissaan n.100g- alta kilon. Kun taas K. Fajans Luonto ja me 6 mukaisessa OTAVA julkaisussa kanavasäteilynä kerrotaan kadoksi 250-400kg luokat! Tämä poistuu suoraan reaktorista tonnistoina, jonka esim. TVO mittauttaa 500kpl polttoainenipustaan vuosittain. Toki asian tarkoin salaten! Koska massakatoerot ovat noin valtavia kysytään minulta kiukulla KYKENENKÖ osoittamaan muita ydinfysiikan julkaisuja, joissa tätä murskaavaa eroani voitaisiin konkretisoida? Vaikka IAEA on tehnyt k a i k k e n s a peitellääkseen aiheen tiedostoja, osaava lisämateriaalia löytää. Ja tasapuolisuuden nimessä kilpailevalta yhtiöltä, WSOY:

Luonto tieteen valossa IV v.1911 siv. 373:"Voidaan kuitenkin laskea, että radium noin 1760 vuodessa menettää säteilyn kautta puolet painostansa. Jos meillä nyt 1911 olisi 1 gr radiumia, niin se v.3671 painaisi vain 0,5gr. Mutta paitsi näitä säteitä, joista olemme kertoneet, eroaa radiumista vielä muutakin."(Kanavasäteilyä!) Radium on ideaali aine ottaa vertailuksi, kun se ON säteilyn hajottamaa varsinaista uraanisarjajohdannaista. Voimme laskea malliksi miten käyttäytyivät jo vuosikymmeniä ennen ensimäistäkään reaktoripolttoaan läydetyt luonnontilaiset vuosimiljoonat stabiloituneet uraanijätemalmiotonnistot. 1000MW reaktorissa on 100 tonnia uraania. Kun se aktovoidaan fissioimaan muodostuvat säteilykasvut ja säteilyvuotomäärät nousevat rajusti yli ko. radiumin tasojen. Alkuun reaktorista poistettu uraanijäte otetaan laskennan perustaksi, voimme saada jo varsin rinnastettavia tuloksia mikä on totuus kanavasäteilyn ionisoinnin reaktoreista ulos diffuusoituvan kilomäärien kohdalla!

WSOY-julkaisun mukaan 100t radiumista katoaisi 1760v. aikana puolet 50 000kg. Tämä jaettuna vuotta kohden antaa varsin sykähdyttävät poistumat /1760v= 28,4kg/vuosi! Lukusuhteena suorastaan uskomaton! Kauas taakse jäivät STUK:n ns. "virallisvalheet" muutamista sadoista grammoista. TVO:n samanhenkiset ns. "yhteiskuntavastuuraporttipäästöjen" muutamat ruokalusikalliset megabesquerrelleineen yms. Itse asiassa kalkyloimamme 28 kg/v on liki tarkoin Fermin ja Hylleraasin 1945-1953 mukaiset, laskettuina reaktoreista poistuvien neutronien massoina. Kun fissiota kohden karkaavaksi neutronivuoksi lasketaan n. 20kpl/fissioräjähdys/ uraani U-235 atomi. Mutta ei tässä kaikki. Kun puhutaan nimenomaan KÄYVÄN reaktorin kanavasäteilyn määristä 1000MW reaktorin polttoainekatojen kerrottiin olevan 250-350kg/v. Koska reaktori käyvänä tuottaa (kanava)säteilytehoja aivan eri tasoissaan, kuin pysäytettynä, pitää meidän lisätä aiempaan radiumkaavaamme varovaisesti arvioiden vähintään nollat perään, 300kg!. Kas nyt olemme liki pilkulleen niissä satojen kilojen vuosipainopoistumissa, joista kanavasäteilyfaktat kuuluisaksi jo tulivat. Niin kuuluisiksi, että tiedon julkaisijatahoa alettiin peittelemättä pitämään Suomen ykköshyökkäyskohteina ydinalan ostamissa miliisi-invaasioissa! Miksi Posiva-Onkaloinnistaan poistuvasta kanavasäteilevästä ydinjätteestä jo 4000 vuoden aikana ei puhuta? Vaan pokkana 100 000< vuoden ikikapselointiharhoista yms.! Tuskin meidän enää tarvitsee tähän tarkentaa miksi STUK/IAEA naurettavat satagrammaluokkaiset massakadot/v eivät elä uskottavuudessaan. Mutta K.Fajansin Radioaktiivisuus-kirjan kanavasäteilyt tulivat varmennettua entistä teräksisemmin kaavoin.

Täsmämateriaalia itse putkilinjan rakenteista TVO:lla:
http://kuvaton.com/k/1VR.jpg


Säteilyionisaatiot ydinvoimaloista tietenkin näkyvät oikeilla välineillä satojen km päähän!:
http://kuvaton.com/k/1wu.jpg


Kaasudiffuusiosta:
http://kuvaton.com/k/1qX.jpg
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 13.02.2010, 15:40   #2
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Question Elektroniputkista.

Mielenkiintoista demomateriaalia elektroniputkista.

Osa 1 perehdyttää itse terminologiaan ja tekniikkaan:
http://kuvaton.com/k/fvG.jpg

(Toimii näillä koodein paremmin keskustelufoorumeissa kuvat avaen)

Osa II tuo jo sitten syvällisempään todistamiseen mitä ennenkirjoittamatonta ohi sensorien aiheesta löytyy:
http://kuvaton.com/k/fv8.jpg


Osa III luo syväluotaavaa ennen julkaisematonta dokumentoitua faktaa "pantteritäpläporan" säteilyeroosion supersalaisuuksien energiamekanismeista läpi aineen, kuin aineen. Tuosta vaan vaikka reaktoripönttö vuotavaksi seulaksi!

http://kuvaton.com/k/fx8.jpg
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 18.02.2010, 13:37   #3
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Question --Jyrkkä EI Y-voimalle.

oo Y-voimalle jyrkkä EI!
T&T.YdinvoimaMikko Piiroinen, 17.2.2010, 12:56
Australialta edelleen ei ydinvoimalle

"Australia jatkaa edelleen ydinvoiman vastaista politiikkaa, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Australian pääministeri Kevin Rudd kertoi maansa kannasta. Australiassa ei ole ainuttakaan ydinreaktoria. Australia aikoo ydinvoiman sijaan panostaa hiilidioksidin talteenottoon. Ruddin mukaan hiilivoiman merkitys Australian energian tuotannossa tulee säilymään merkittävänä vuoteen 2050 saakka. Australia on maailman kolmanneksi suurin uraanin tuottaja Kanadan ja Kazakstanin jälkeen. Maailman ydinvoimajärjestön WNA:n mukaan Australian uraanivarannot ovat maailman suurimmat, kattaen 23 prosenttia tunnetuista varannoista. Uraanikaivoksia maassa on kuitenkin vain kolme."

-Australia tajuaa , että jo uraanin kaivaminen on tappamassa koko mantereen päästöineen. Mm. Kakadun luonnonsuojelualue on kuolemassa käsiin uraanimyrkyttymisiin (YLE teema, Meren salaisuudet, kertoi ja näytti tästä maailman vaarallisemmasta kaivoshankkeesta päräyttävää tuhokuvaa!). Lisäksi Australia ei halua hävittää viimeisiä vesiään ydinvoiman jäähdytystapoin 1 500L/s totaalivesikatoa/1000MW reaktori edustaa miljoonan ihmishengen elinvesituhoa ydinvoimin. Eikä MIKÄÄN JÄRKEVÄ maa näköjään lähde ydinsekoiluissa noihin mukaan.

On erittäin mielenkintoista, että Australian jäljellä olevat uraanimalmiot ovat reippaasti ALLE 0,4%. totaalinen uraanimalmipitoisuuden energianegatiivisuusrajan! Romahtaminen tämän MIT määrittelemän 0,4% alle tapahtui 2008 mennessä. Aiemmin 4% pitoisuukssista pudotus 0,4% yli puolitti hetkessä Australian uraanituottokyvyt. Aivan uskomatonta, SILTI Australian uraanijäämät ovat NELJÄNNES maailman uraaninyansseista!! Kuten kuvaan sopii mitään tietoja energiataseista ja riittävyyksistä ei saa enää julkaista. Mutta jokainen tajuaa, jos ei maailman uraanista vastaava edes ITSE luota varantojensa järkevään käyttöön, niin ei TAATUSTI mikään muukaan valtio!
---------------------------

O3+ ilmastokatastrofeista.

T.S.16.02.2010 (lyhennelmä) Otsonikerros yhä pulassa!

"Kaikki maailman valtiot ovat mukana 1979 solmitussa Montrealin sopimuksessa, joka on ainoa ympäristö- ja ilmastoalan sopimus, jonka kaikki maailman itsenäiset maat ovat vahvistaneet eli ratfioineet. Otsonikerrosta tuhoavien kemikaalien yhteinen niinkutsuttu OPD eli otsonia tuhoava potentiaali on vähentynyt maahamme tuoduista kemikaaleissa nopeasti. Vielä vuonna 1990 tuontikemikaalien ODP-luku oli yhteensä 2 600 tonnia, mutta 2000-luvun alussa luku oli pudonnut 20 tonniin. Tänään vaarallisten kemikaalien tuonti on loppunut käytännöllisesti katsoen kokonaan.. .Mutta ongelma jatkuu!

Ilmakehän otsoni on keskittynyt stratosfääriin 10-50 km korkeuteen. Yläilmakehän otsoni suojaa kaikkea elämää auringon UV-säteilyltä. Teollisuuskemikaalien (kloori, bromi, ?freon luettelosta kadonnut?) jatkuva rikastuminen stratosfääriin on kuitenkin heikentänyt otsonikerrosta jo ympärivuotisesti. Pahimpien kemikaalien kiellot ovat vain HIDASTANEET TUHON ETENEMISTÄ! Uusia uhkia on tullut tilalle! Nykyarvioin otsonikerros voi toipua luonnontilaansa aikaisintaan 2050-luvuilla! Montrealin sopimuksessa kiellettiin vaarallisempien kloori- ja bromipitoisten kemikaalien valmistus ja käyttö teollisuusmaissa ja muualla. Sopimus on vahvistettu jo viidesti! Tilalle on kehitetty niin sanottuja osittain halogenisoituja jo alailmakehässä hajoavia vaihtoehtoja. Otsonikato on vakava uhka kaikelle elolliselle, erityisesti planktoneille, kaloille, sammakkoeläimille. Eteläisen jäämeren fotosynteesi on laskenut -25%. UV on pahimmillaan jopa 5-kertaistunut."

Artikkeli tähdentää, että ilmaan joutuneet kemikaalit kestävät 30-150 vuotta. Kemikaaleja ei ole ilmakehäämme syydetty n. 30-vuoteen ja mitä kerrotaan. Ongelma kasvaa yhä ja syksystä toiseen Antarktiksella tehdään alati rajumpia otsionikatoennätyksiä. Todellisuudessa kadon olisi jo ajankin takia pitänyt vähintään puoliintua. On päivän selvää, että aiheen systemaattinen piilottaminen kertoo, ettei MIKÄÄN ongelmassa ole hallussa. Maailman otsonikatoa tekee nyt jokin sellainen alati KASVAVA päästö, josta eivät tiedeyhteisöt haluaisi missään nimessä kertoa kansalle. Tiedämme, että samana aikana maailman globaali säteilytaustamme on suorrastaan r ä j ä h t ä m ä s s ä käsiimme! Mm. viime syksynä ilmoitettiin globaalin taustasäteilyn ESA-sateliittitiedoin olevan peräti +20%/vuoisi nousuvauhdissa! WHO kertoo lähivuosina säteilysyöpiemme kaksinkertaistuvan. ilman, että kukaan uskaltaa kertoa miksi? Tämä Turun sanoma osui silmääni, koska tästä otsonikatokatastrofista on ollut TABU kertoa mitään vuosikymmeniin.

Suomenkin taivaita on nyt (-93%) mehiläiskatojen, metsän 300 000ha/v säteilysairastumiskuolemien ja 20 000km^2 kokoisten TVO/Selkämeren ydinlauhdetuhon sinilevälauttojen, Selkämern kalojen -85% kadon Turku-Pori väliltä, ja ennekaikkea Suomen ensimäisen (-09) kuvatun 260km kokoisen beettasoihtupinkkirenkaan kuvauksen jälkeen panikoiduttu. Olemme seuranneet miten epätoivon kasvu ajatti (syksystä -09) ilmatilaamme boori-, barium-, alumiinisuihkutuslentueet. Asia on ollut täysin systemaattisesti salattu ilman selityksiä. Säteilyn kasvun tiedetään oleva ydinvoimalapäästöjen välitön seuraamus, koska ydinasekokeita ei enää tehdä. Nyt maailma on syöksymässä ydinvoimaloillaan sellaisin katastrofikierteisiinsä, ettei olla koettu ikinä! On a i n a äärimmäisen hälyttävää jos ongelma on jo niin raju, ettei sen etenemistä, olemassaoloa uutisoida. Ei edes epätoivoisia poistoruiskutuksia suoraan kohdealueelle stratosfäärin yli 10km lentokonekorkeuksiin jätä mitään epäselvyyksiä!

Last edited by raijasivu; 18.02.2010 at 18:26. Syy: Virheet.
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 04.03.2010, 19:49   #4
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Vakio *Y- voima alasajossa.

-40% ydinfakta+ säteilyeroosiomekanismeista.

-40% IAEA määräys, koska energiapositiivista uraania EI enää ole 2008 eteenpäin.

Katsokaa muuten ydinalan OMAA KUVAA katastrofistaan:
http://kuvaton.com/k/nsF.gif

----------------

Natriumlamppu+ valkohattupari.

Kaksoiskoronarenkaat eivät ole superjäreään kanavasäteilyeroosioon näköjään yhtään liikaa.

http://kuvaton.com/k/n4R.jpg


Seuraava osio kertoo entistä rajuimmista säteilyeroosion muodoista elektroniputkissa. Teemalla valkohattupari.

http://kuvaton.com/k/nFB.jpg
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 24.03.2010, 22:49   #5
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Vakio *Ydinkuolema.

Suurtehoputkia ja pinta-aaltosuppiloita

Etsittäessä kaikken järeimpiä kanavasäteilylähteitten demoamisia koti-olosuhteissa, kääntyy huomio luontevasti kaikkein suuritehoisimpiin elektroniputkiin. Onneksi niitä myös on yhä saatavilla! Kokosin tähän mielenkiintoisen trion. Ja sanoma, niin tosiaan näiden laitteitten sanoma on todella vakuuttavan häikivää.

http://kuvaton.com/k/0J7.jpg


Getteri ei aina ole klassinen monorengasmalli. Erityisesti kun 60-luvuille tultaessa ydinkokeet ja ydinvoimalapäästöt olivat alati lisänneet taustasäteilyjen ja kanavasäteilyionien määriä räjähdysmäisesti oli epätoivoisesti keksittävä tehokkaampia tapoja estää elektroniputkien tuhoutumisia:

http://kuvaton.com/k/03f.jpg

------------

Ydinkuolema kok

21.03.2010. Kataisen väki piti kokomuksen meriseminaareja. Mielenkiintoista kokouksessa oli, että maassamme AINOA sallittu elinkeino on kuulema oleminen maailman ydinvaltioiden ydinjätteitten kaatopaikkana. Mikään muu elinkeino ei nyt maassamme saa olla sallittuna kuin loputon uudensukupolven plutoniumvoimaloitten rakentelut. Maailmalla jo purettujen satojen ydinvoimaloitten käyttöikä on korkeintaan 30v. Ja mitä kertookaan ydinvoimayhtiöt näistä L.S.20.03-10 Sivu2: "Energiayhtiöt maksavat ydinvoimaloitaan pitkään. Teollisuuden voima kertoo verkkosivuillaan, että lainat ja muut rahoituskulut olisi maksettu 30 vuodessa"!

Ja huomatkaa,TVO:n väite perustuu ydinvoimaloitten reippaaseen 4 miljardin/kpl hintaharhaan! Kun esim. OL-3 laitoksen hinnaksi samainen lehti ilmoittin esim. 28.02-10 jo 5,5 miljardia. Kanada tyrmäsi kaksi uutta ydinvoimalahankettaan, kun laitoksista vaadittiin Arevalta jo 7,5miljardia kappaleelta! Ja esim. USA:ssa ydinvoimalakohtainen pelkkä ydinvastuuvakutus on jo 10miljardia/laitos. Siksi maassa vaaditaan jo kannattamattomalle ydinvoimalle massiivista takuuhinta-avustusohjelmaa. Ydinvoimaloitten kustannukset ovat lähivuosina hurjassa kertautuvassa kustannuskasvussaan. OL-3 hankkeen kustannus rakennusvuosinaan on jo moninkertaistunut. Otetaan esimerkki. Suomeen ollaan väkivalloin ruhjomassa 3<kpl ydinvoimaloita. Suomen valtiota vaaditaan sitomaan vähintään 40 miljardin rahat kiinni, jotka eivät tuota pennin hyrrää seuraavaan 30 vuoteen. Laitokset tulevat lisäksi tuottamaan säätökyvytöntä ylijäämäsähköä, jota jo alkujaan suunnitellaan myytävän Eurooppaaan 1000km pitkällä merisähkösiirtokaapeleilla. Senkin ydinyhtiöt toki verovaromme vaativat. Hintaa minimissään 10 miljardia. Mikä valtio kestää yli 50miljardin velkavankeusseuraamukset seuraavat 30v putkeen?

Bulgaria on entinen SEV-valtio, joka sitoutti maansa talouteen 4 ydinvoimalan hankkeillaan. Kun rakennusvaihe oli liki valmiina tuli EU:lta käsky pysäyttää miljardihankkeet, ja koko valtiontalous romahti ydinvoimin. Ingalinan Balttian ydinvoimaloilla, DDR:n ydinvoimaloilla oli kaikilla hyvin samat kohtalot mennä konkkurssirajoille menneisyyden ydinvoimalahankkeillaan. Ukrainassa niinikää 4 ydinvoimalaa tuhoutui ja talous meni ydinvoimin täystuhoon. Olisiko vastaavia lännestä? Toki. Italia teki 6 ydinvoimalaa. Mutta paikallisen mafian alkaessa kaapata ydinvoimalahenkilökuntajohtajia lunnasvaatein, ryöstellen uraanilasteja yms. ajatettiin kaikki kuusi ydinvoimalaa paineesta kestoseisokkiin. Nyt on päätetty purkaa nuo kaikki ydinvoimalat miljarditappioilla. Espanjassa puolestaan ETA suisti useampia ydinvoimalaitoksia samoilla metodeilla täysseisokkiin. ja Espanja päätti tilanteen takia purkaa kaiki 8 ydinvoimalaansa rakentamalla valtaisan korvaavan tuuli- ja aurinkovoimalakorvaajansa tilalle. Espanjassa homma meni niiin paljon parempaan, että EU päätti esimerkkiä seuraten toteuttaa kiivaasti 100 000MW tuulivoimalahankkeet korvatakseen ydinvoimalat laajasti koko EU:ssa. Juuri siksi Suomeltakin vaaditaan +38% EI ydinvoimaista uudisenergiaosuutta. Jatkossa +58% ja vielä +20%, jolloin Suomella on EU:n +78% EI ydinvoimainen uudisenergiavaade noin vuoteen 2050 mennessä. Kalli kesk. kysyi Eduskunnassa Kataiselta, "miten ydinvoimalat sopii tuohon, onko Suomi täyttämässä EU:n vaateet?" Katainen levitti käsiään ja sanoi:"ettei TIEDÄ mitään kleinoa miten tämän EU:n pakon voisimme kiertää?"

Japanissa ydinvoimaloita on puolestaan rakennettu surutta TVO tyyliin epävakaalle maaperälle. Muutama vuosi sitten maanjäristys iski ja muutamassa sekunnissa seuranneessa tilanteessa tuhoutui uskomattomat 7 ydinvoimalaa kerralla. Iskussa tuhoutui mm. maailman suurin toimiva ydinvoimala. Toki aiheesta ei tiediteta maailmalle, koska paljastaa millaisia valtiotalouksia kaatavaa riskiä ydinhankkeet aina on. Isku oli jopa superrikkaalle Japanille niin raju, että koko maan sekä sähköhuolto, että talous sai niin rajun iskun, ettei talous ole siitä ikinä selvinnyt.

*Tyhmät asiaa totaalisesti tuntemattomammat ydin-poliisit eivät toki tajua mitä tarkoittaa kun säteilyeroosiot virittävät pahimmillaan jopa yksittäiseen esim. cesiumatomiin 16 400 000eV Malenkan kuorimallin mukaisen säteilyvarastoitumapommin. Kemiallinen ainesidos jossain TNT räjähdyspilvessä on atomisidosta kohden 3eV, niin ei TOSIAAN ole mikään ihme, että kosmisella liki valon nopeudella aineen pintaan ja metallointeihin iskeytyvät elektronit, tai kanavasäteilyionit eivät pelkästään sulata vaan plasmisesti höyrystävät kohteeseensa paljain silmin näkyviä reikiä. Juu kuulitte tosiaan aivan oikein paljain silmin näkyviä reikiä! No katsokaa huikea maailman ensi-iltavideo maamme salatuimmista säteilyeroosioiden ja läpidiffuusoitumisen aiheista kuvattuna.
-------------

Videot elektronisäteilyeroosioista.

Aah, nyt voit katsoa, että pätkät todellakin ovat ennakkohehkutuksen arvoiset!

A-tuubissa:
http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-1007314
Ja englanniksi:
http://www.youtube.com/watch?v=jbZRcLxFqiE

Englanti-versio on vähän pitempi ja siellä on yksi kuva lisää. Jouduin myös jättämään pois kohdan "kiihdytetyt ionit ovat kanavasäteilyä". Muuten nuo ovat identtisiä.
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 06.04.2010, 22:45   #6
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Vakio xx Mikroskopia2

(ISOT kuvat).Kanavasäteilyeroosiota kuvin, joita et ole ikinä nähnyt!

Tasasähkökenttien pommittama ionisoitu argon kuljetti JIM Rankimmat urakat 02.04.2010 12g/ 3h alumiinia 50m2 avaruusteleskooppiin kanavasäteilyioneina. Plasmakaasu tekee samaa myös muille metalleille, kuten TIG-suulakekuva:
http://kuvaton.com/k/try.jpg

Kanavasäteily on siis fyysistä metalli-ionisaatiota. Sen voi halutessaan myös kuvata. Tässä mm. rikotun DY88 diodiputken sisuskuvioinnit. Jopa iskukraateri näkyy pelliin porautuneena oikealla:
http://kuvaton.com/k/trO.jpg

Kun kanavasäteilyionit pumppautuvat lähteestään valtavalla energialla antaa jopa lasi periksi kohokuplien:
http://kuvaton.com/k/trW.jpg


Toisaalta jos ei lasi taivu säteilyn tieltä se suorastaan räjähtää huikeana kraaterina kanavasäteilylle:
http://kuvaton.com/k/tru.jpg

Siirtyvät metallitonnistot on TVO:lla ydinreaktoreistaan tonneja vuodessa. Elektroniputkessakin metallikasautumat on suoraan osaavalle näkyviä. Radioputkissa onkin alla OL-3 aavistus tyyppinen säteilyionisikakaukalo täyttymässä:
http://kuvaton.com/k/trS.jpg

Ehkä kaikkein järkyttävin löytö on lopussa. Ennen tusinaluokkaiset elektroniputket kestivät kymmenissä tuhansissa tunneissa. Nykyään elektroniputkien ikä on taustasäteilykasvustamme romahtanut osiinsa aiemmasta! Nyt on ollut pakko jopa kullata putkikantoja, jotta kestäisivät edes muutamia tuhansia käyttötunteja. Tämä järkyttävä ydinvoimaloitten sähkökenttiin asti runnoma säteilyionisaatiokasvun voimme suoraan nähdä miten käsittämättömän reikäisiksi modernit elektroniputkien kuvut hetkessä tulee. Ero vanhoihin putkiin on kertakaikkiaan musertava!:
http://kuvaton.com/k/tri.jpg
Sama lasi, kuin tahkojuustona täynään reikiä myös pintaan asti:
http://kuvaton.com/k/tr1.jpg
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 15.04.2010, 20:54   #7
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Question 13.04.2010.

13.04.2010

*STUK on vuosikymmenet tarkoin pitänyt huolta siitä, ettei muutaman watin sähkömangneettinen lähetin, esim. kännykkää ole ikinä virallisesti ilmoitettu olevan vaarallinen säteilijä. Toistettuna systemaattisesti vuodesta toiseen. Korostamalla todistetaan, ettei sykkivä pelkkä sähkökenttä ole vaarallinen. Tämä on tullut faktattua selväksi maamme tutkijoilta. Mutta kun ostin parisen viikoa sitten käsiini Wellemannin mikroskooppikameran, en olisi i k i n ä uskonut miten nopeasti kuvaamani maailmanlaajuisesti sensaatiomaisen harvinaiset ja tiukkaa tiukemmin vuosikymmenet salatut ydinfysiikan reaalidokumentaationi kanavasäteilyeroosioista vaikuttaa. Niin tosiaan intoni ostaa tuo mikroskooppi kumpusi siitä miten neteissä sensuroivat kansainväliset viranomaistahot vaativat konkreettista valokuvaa tukemaan tiedekirjoista poimimaani "kanavasäteilymekanismia". Eivät varsinkaan he, mutten edes minä olisi iknä uskonut miten kauaskantoinen ja maailman tiedepiirejä sävähdyttävä juuri tuo ostokseni oli! Siitäkin huolimatta että jo ensimmäiset netteihin tuodut kuvat poikivat lukuisia suoraan minun ja laitteeseeni kohdistuneita NATO-tasoisia täsmäsabotaasi-iskuja. Miten laajasti kuvani sitten vaikutti maailmanlaajuisesti oli yllätys mm. nopeudessaan ja laajudestaan jopa minulle.

YLE Radio aamulähetys 13.04.2010:" Säteilyturvakeskus on todennut, että purkauslampuista on nyttemmin mitattu niin vaarallisia ja kauas ympäristöönsä vaikuttavia säteilymääriä. Että on annettu yleinen varoitus siitä, ettei purkauslamppujen lähellä ole turvallista!" Kuten aina näissä nyky-ydinsensorien riivaamissa säteilyturvauutisissa ei nytkään kerrottu asiasta kuin minimaalisen vähän. Tarkoin löydöstaustoista ja säteilyjen luonteista vaieten. Joka tapauksessa uutisointi EI missään tapauksessa koskenut esim. kännykkäsäteilyn tyyppisten vaarojen tunnistamista, koska kännykän sykkivä sähkökenttä ei uutisiin päässyt. No mitä uutta oli tapahtunut viimeisen 2 viikon aikana? Tämä on enemmän kuin tärkeää, koska niinä liki 100v aikan, kuin purkausputkia käytössämme on ollut ei vuosikymmenien intensiivisenkään tutkimuksen aikana tuhannet tiedemiestyöryhmät ja alan huippuprofessorit ole löytäneet purkauslampuistamme mitään säteilyvaaraa! Mutta, tosiaan NYT kun olin pumpannut parisen viikkoa maailmansensaatiomaisia kuviani siitä miten lukuisille purkausputkille voidaan kuvata ja dokumentoida, jyrähti.

Niin tosiaan 1966 WSOY Radiotekniikan käsikirjaa lainatakseni:" TV-kuvaputkiin alkoi syntyä odottamatta mustia kuvaputken polttopisteitä rikkoen laitteet kuukausissa. Lähemmin tutkittaessa löydettiin syöpymäkohdista mm. luontoon aiemmin kuulumattomia keinotekoisia yliraskaita uraani, plutonium, kaliformiumisotooppeja yms. massoiltaan jopa 250-arvoisia ylisuuria isotoopimolekyylejä. Ongelmaan koetettiin puuttua mm. rakentamalla purkauslamppuihin erilaisia "säteilyioniloukkuja!" Aika hurjaa! Julkaisin näitä Euroopan ensimmäisten ydinvoimaloitten starttien aiheuttamien käyttäjäpään kiistattomia kanavasäteilyn katastrofitiedostoja. Ydinsähkölinjojen koronakuljetinmekanismeista sähkön loppukuluttajien koteihin ja suoria kuvadokumentteja säteilyerroosiokraatereista kodin purkausputkiemme pinnalla kertovia dokumenttejani vasta parisen viikoa sitten! Ja jo NYT STUK/IAEA on löydöksistä täyspaniikissa, maailman ensi-illassaan varoittamassa, että nimenomaan ydinsähkön ryydittämistä kotiemme purkausputkista karkaa jotain sensaatiomaisen tappavaa ydinvoimalaterveisiä ja erinäisiä koskaan ennen julkisuuteen ilmoittamattomia, kuten edelläkin painotettiin "säteilytappajatuotoksia!" Voin aivan esteittä sanoa, tuskin koskaan maailman historiassa sensaatiomaiset ja nähdyn luotettavat ja kiistattomat säteilyvaaralöydökset ovat saaneet aina ja tunnetusti moraalitttomat säteilyvaarakoneistot antamaan punaisen kaikkia käyttäjiä kattavat varotushälytykset nopeammin! Miettikää pieteetillä, mistä oikein on kyse?
-----------
Adheesio MAAILMANENSI-ilta!

Kanavasäteilyadheesio on mekanismi, jossa säteilyionisaatiossa esim. metalli muuttuu ultraradikaaliksi aineeksi. Joka kaivautuu vaivatta vaikka lasin läpi kuin mato puuhun. Aineella ei STUK:n tietojen mukaan missään NIMESSÄ voi olla tällaisia "supersyövytysominaisuuksia". Mutta kuten olemme jo jatkuvasti huomanneet teoreettiset IAEA-valheet ja käytännön materiaali eivät juuri kauempana toisistaan voisi olla. Katsokaa sensaatiomaista materiaalia ja kiistatonta dokumentaatiokuvamateriaaliani siitä miten paksuun elektroniputkikupujen lasimassaan beettaelektronit, röntgenenergiat ja ++..ionisoituneet kanavasäteilyionien tunnelit säteilyeroosoituvat. TODELLISUUS oikeassa elämässään on kalmaisan karua:

http://kuvaton.com/k/vYd.jpg

-----------------

Pinta-aaltolähetinlinjat II.

Minusta olisi ensi-arvoista, että sinäkin tutustuisit teknisesti ja hiukan kuivahkaan syvällisesti koko tähän ydinvoimaloitten PINTA-AALTO/Kanavasäteilysiirtotekniikasta kertovaan materiaalilöydökseeni. Varsin tarkoituksella tarkoin julkisuudelta piilossa pidettyyn jenkkien jo 1950-luvuilta kehittämään ydinsähkölinjojen perusajatusmaailmaan. Tähän koostin erityisviitekartan siitä josta voit esimerkiksi hahmottaa, ettei liki valonnopeiden elektronipilvien perään imeytetty kanavasäteilytonnisto matemaattisenakaan mallinnuksena näy tarvitsevan kuin METRI- luokkaiset kanavasäteilylinjaputket. Ongelmia pojilla on asiassa ollut selkeästi vuosikymmenet. Mutta nyt ainakin Areva väittää kehittäneensä ydinmassamurhaajasysteemit, jotka takaa säteilyionipurskeitten hallinnat satojen km päähän.

Tutustu yllättävänkin monimutkaiseen aiheeseen rauhassa ja kommentoi, jos löytyy uusia oivallusaiheita. Oli jopa mulle ylläri miten matemaattisesti monimutkainen ratkaisu on lo0puttomine koronarenkaineen yms. kaikkineen kyseessä. Mutta ainakin nykytiedoillani näyttää siltä, että Arevan ultrasalatut mm.- kytkimiin ja erottimiin asennettujen "mangneettipyörteytinlaatikkojen" tarkoin salattu kyky pitää röntgensäteilykertymät vakiokontrolissa= ajattaa OHI eteenpäin näyttää olevan keskeistä volyymin nostoon. Myös tärkeää oli asentaa 20 000V matalasähkölinjoille yhtäkkiä niistä 100% pinta-aaltojohtimiksi muuntaneet sinällään aiemmissa opeissa täysin turhat massiiviset muovieristykset alumiinioksidipintojensa vahvistuseristeiksi.

http://kuvaton.com/k/vyf.jpg
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 22.04.2010, 22:14   #8
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Question

Y-taustapiilotettua.

Postimerkin kokoinen ilmoitus U.R.21.04.2010: "Olkiluoto-3 myöhästyy lisää. Olkiluoto-3 valmistuminen saattaa viivästyä jopa vuoteen 2014, (+2v= 5VUOTTA!) Kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehti on pyytänyt eri asiantuntijoilta arvioita voimalan valmistumisesta. Arviossa suhtaudutaan epäilevästi Arevan valmistumisensa v.2012 ilmoituksiin. Aikataulua epäilee myös TVO:n projektijohtaja Jouni Silvennoinen". . Mielenkiintoista miten juuri tällaiset karmivan kohtalokkaat miljardien ja miljardien lisätappiorealiteettien ydinalan uutiset jemmattiin tarkoin pois suitsutetun ydinvoimapäätöksien varjoon. YLE toimittaja Harakka ilmoitti n. 2v sitten, että Suomen TVO:lle tullaan määräämään kansainvälinen ranskalaisomistus, kun mm. OL-3 ongelmiin etsitään epätoivoratkaisu. Harakka erotettiin sanomisistaan heti! Peter Lund esiinnosti julkisuuteen YLE:ssä ettei Suomi kykene millään ydinvoiman lisärakentelullaan takaamaan EU:n uudisenergiansa edessä olevaa kasvua edes +38%. Saati 2050 odottavaa +78% osuutta. Eikä maassamme tavoitetta edes yritetä toteuttaa. Jo NYT on uutisoinissa alettu avoimesti esittää mitä ydinherrat juonittelee:

Eilen 21.04 jukaistiin päätös siitä, että vastoin kaikkia nykyisiä ydinturvalakejamme maamme aukaisi Fennovoiman ulkomaalaisen ydinjätteen tuontioikeudet rajoittamattomana EU:sta! Julkisuuteen kokonaisefektiä ei toki suoraan päästetä. Vielä pari päivää sitten jopa TVO kieltäytyi ottamasta Fennovoiman ydinjätteitä. Nyt aihe on kuin pois taiottu ja ydinjätteelle TVO/Posivaa myöten on niin rajoittamaton tuontioikeus EU:sta ettei aihesta viitsitä enää sovittuna edes keskustella. Kun ulkomaalaiselle Fennovoimalle annettiin vapaat kädet, niin sama koskee Arevalle dumbbautuvaa TVO:ta myös. Samalla katoaa taiottuna Suomen uudisenergiaosuutemme tiukat rajaprosentit. Maamme KOKO ydinhuolto lahjoitetaan kansainvälisen plutoniumjalostuksen vapaapudotustoimintaan. Mukana katoavat kaikki hiertävät OL-3 konkkurssipesämaksut ja muut NATO-plutoniumjalostuksen ja uraaninkaivuitten tuhansien kpl tulevien uraanikaivosten kohtalot Askolan isotooppijalostamoon asti kerralla. Myös esim ydinenergian jo alkujaan epäilty n.100% ulkomaalaisuusaste häviää taikomalla. Öö. . kätevää.

Kansalainen Noroviita taattua A-tube videokoostetta

Aiheena on tällä kertaa tarkkojen suurennuskuvien 50-200 kertaisista zoomauksista koottu videokooste. HYVIN kuvaavaa, että kansainvälisesti ohjatut NATO sensorit poistivat tämän heti nähtyään systemaattisesti liian vaarallisena faktana viikoiksi. Kukin kohdallaan voi miettiä miksei ydinala halua nähdä AITOA koostetta siitä miten tramaattista säteilyeroosiot lähikatsottuna demottuna on.

http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-1007798
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 23.06.2010, 17:07   #9
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Question *Päivitys III+ säteilysensaatio!

Mystinen lentoruiskutuskatkos.

Uutisvuoto toinen toisensa perään seuraa nyt kiihkeänä vuona
ydinvoimaloitten ympäristötapahtumia. Olkiluodossa 2010 viikkona 24 TVO sai
kaikkien aikojen pisimmän revisionsa loppuun ja reaktoreihinsa 2* 25MW
laittoman korkealle kivunneine plutoniumpolttolisillään tehonnoston. Koko
revision ajan olivat raskaat lennoston boori, barium,
alumiiniliuosruiskutukset silpunneet niin Olkiluodon kuin Loviisan
taivaankansiin verivanojaan. Kuten jo netteihin vuotaneista hälyttävästi
kohonneista taustasäteilyn sateen alas myrkkyinä tuomista 0,11 nousu 0,19
ySv kasvuräjähdyksistä huomaamme kaikki ei mennyt ydinherroilla todellakaan
putkeen! Enkä tarkoita pelkästään sitä, että ylenmääräisistä boorin
liikaruiskutuksista taustasäteilymme mitattiin liki kaksinkertaistuvan, vaan
ennen kaikkea miten SUPO:n kauhuksi vuoti julki! Viikolla ilmoitettiin mm.
vuoden kestävästä maamme ydinpoliisioffensiivistaan, jolla estetään mm.
kansankokouksissa poliisiväkivaltakoneiston erikoistehosteiskuilla ihmisiä
puhumasta jatkon kansankokouksissa ydinkriittisistä asioista julkisesti.
Suorastaan hupaisaa asiassa on taas se, että yli vuoden intensiiviset
ydinvoimaloitten päällä ilmavoimien ja NATO-erikoiskonein suoritettujen
ruiskutusten tutkinta siirrettiin Loviisan "yliläikynnöistään" ns.
"poliisitutkintaan". Mitenkä suomalaisten poliisien oletetaan tutkivan
omiaan IAEA:n kokoamia kansainvälisiä NATO myrkytyslennoston joukkoja?
Antamalla ehkä nenänakkeja ja kahvituksin neuvovan, pojat pikkaisen enemmän
salausta ruiskutuslentojen tonnistoihinne ja kansanmassasäteilytyksiinne,
pliiiS? Yksi välitön vaikutus kaikella toki oli. Viikko 24 piirtyy
muistikuvaan harvinaisuutena, jolloin vuoden tauoton ydinvoimaloitten
massiivinen kansan boori, barium, alumiiniruiskutusten lentoylläkkö on ollut
ongelmakatastrofeistaan pysäyksissä jo uskomattoman vajaan viikon! Tällaista
tilannetta jolloin katastrofaalisen korkeat neutronivuokertymien ja
beettasoihtuamisten pilvet saavat lennoston mätkimättä leijailla
ydinvoimaloista odottaviin kaupunkeihimme Helsinkiin, Tampereelle yms. en
ole vuoteen nähnyt!

PS.Huomaa miten kaukana annettu ydinvoiman lehdistöönsä kiilotettu
kilpikuva ja totuus toisistaan on. Kävin aamulla 17.06.2010 katsomassa
tilannetta Olkiluodon päältä. Jatkuva tauoton lentokoneinferno täytti
tajunnan jo rappusilta. Syheröiset lentokoneruiskutusarmadojen tuotokset
iskivät tajuntaan. Näppäsin kameraotannalla pilviverhorhon takaa miten jo
pienikin pilvirakonen esitti verrekseltään kolmen vanan tanssin siksakkiaan.
NASA, ESA sateliittien punapillipiiparointi oli ajattanut Tampereen
lennoston mäiskimään säteilymyrkkyruiskutuksiaan vasten entistä
tarmokkaammpien TVO:n säteilysyyttöisten plutoniumpolttoyksiköiksi
muuttuvien laitosten säteilyinfernoa. Kaikki siis "ns.kunnossa"! Passaa
TV-uutisoinnissa kertoilla miten "poliisi tutkii säteilykasvuja".. . .!
http://kuvaton.com/k/o6X.jpg

--------------

Merimetsoista

Mielenkintoinen uutinen Turun Sanomissa 12.06.2010 "Autioituneet
merimetsokoloniat ihmetyttävät tutkijoita. Kuluva vuosi on paljastanut
ennätysmäärän mystisesti tyhjentyneitä merimetsokolonioita Suomen
aluevesillä. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) arvion mukaan kolonioita on
autioitunut kymmenen Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Suurempi määrä kuin
koskaan aiemmin merimetsojen 15v historiassa. Suurin 300 pesää läytyi
Saaristomereltä, kertoo tutkija Pekka Rusanen Syke. Syytä ei tunneta".
Autioituvat sadat merimetsopesät ovat, kuka edes yllättyi yhtäkkiä
Saaristomeren ja Selkämeren arkea. Olen kovasti miettinyt millä keinoilla
TVO sai kuulemani mukaan "ns. puhdistettua" kaspian runkopolyypit,
valekirjosimpukat, vaeltajasimpukat ja maneetti-invaasionsa. Koska sen
enempää Loviisa, kuin Venäjäkään kovalla kloorimyrkyillään EI onnisunut! Eli
TVO kyllä käytti peitetarinanaan massiivista kloorimyrkytystä, mutta v a r m
a s t i lisätehosteena jotain muuta myös! Mikä siis voisi olla kultaa
estoitta syövää klooritappajaa pahempi? Tritium de fakto tuli mieleeni
hetimmiten. Mutta aineen pitänee olla jotain tätäkin myrkyllisempää
terävämmin täteilytuottavaa ja tritiumin 12,3v T½ aikaa lyhyemmän rajummin
säteilevää elimistöön bioaktiivisemmin porautuvaa supermyrkkyä? Jodi I-131
puoliintumisajallaan 8,02vrk! Olen vakuutettu siitä, että TVO on syytänyt
nimenomaan tuota kanavameriinsä tappaakseen tulokaslajit! . . . Ilmeisesti
jatkuvat boori, barium, alumiiniruiskutukset Olkiluotoon on keskitetty
menneeseen lähivuoteen prässätäkseen merestä kumpuavaa säteilyjodikaasua
takaisin meriin. Siksi purkukanavassa kalastaminen yhtäkkiä kiellettiin
kansalaisilat vähin äänin! Siksi Olkiluodon mm. hylkeet pakenee kaukaisiin
merenlahtiin, jopa Sorkkaan asti aistiessaan kuoleman vaaran. Kaikki täsmää
oksettavan hyvin. Siksi mm. USA on ollut erityisen kiinnostunut mitatakseen
mm Saaristomeren päällä olevaa säteilyjen, radiojodin kerrytyksiä. Jotta
uskaltautuisi ko. samantyyppiseen merimassamurhan hasardiin ydinvoimalansa
eläinvaasioita vastaan. Siksi merimetsot kuolee juuri nyt suurina joukkoina.
Kaikki täsmää ja TVO jos kuka NIMENOMAAN toimii juuri noin
massamurhanhimoisesti! Niin juu Arandankin tutkimukset Saaristomerellä ja
Selkämerellä keskeytettiin hallituksen toimin juuri tähän n.3v jaksoonsa.
Kaikki täsmää käsittämättömän hyvin.
--------

Päivitys III.

Haluan aiheen arkaluontoisuudesta huolimatta tähdentää. Tämä boori, barium,
alumiini säteilyruiskutusvanajuttu EI edes ole alkujaan huomaamani. Kyseessä
EI ole hetkessä poistuva arkinen tiivistysvana. Vaan noita vanoja voi
roikkua taivaankansissa mutta VAIN ydinvoimaloitten
lähi/säteilypäästöalueillaan helpostikin luokkia 6h- puolipäivää. Aiheesta
kannattaa katsoa mm. hakusanoilla. Googlen "Yotube, Chemtrails". Vallan
huikeita zoomattuja videokoosteita poikaitten käyttämästä taktiikasta ja
megalaitteistoista. Minusta tämän miten sanoisin "iskevin hohdokkuus" tulee
näistä:

A/ Keskittyvät alati ja vain ydinvoima/la/ toimialueille!
B/ Kuka t a h a n s a näkee niitä häiritsevästi kontrolerrifriikien
sensuroimatta pelkästään katsomalla taivaalleen.
C/Kaikille vaikka juttu suorastaan räjähtää esiin näyttävästi, niin tiedotus
paniikkikasvussaan mykistyy kauhusta!

*Juu, eikäkun päivän edetessä entistä rajumpaa ja raskaampaa
lentokalustomellakkaa. Tästä kuvastani laskee repeilleen 4 risteävää vanaa.
Ja huomaa, että ruiskutetaan aiemmasta tyylistä t ä y s i n poiketen
pilvitaivaalle ja tuuleen. Hätä ei näy lukevan lakia. TVO:n 50MW
lisätehorevitetyt ydinvoimalat puskevat säteilyinfernoa ennenkokemattomalla
määräkasvullaan pakottaen kokopäiväruiskutuksiin. Huomaa, että vanat
vedetään systemaattisesti aiemmasta poiketen entistä korkeammalle pilvien
PÄÄLLE!
Kahden vanan superjumbo palasi 17.06.2010.
http://kuvaton.com/k/o6C.jpg


Kun mikään kohtuus ei resurssihärskiyksissä rajaa taivaansilvonnan määristä:
http://kuvaton.com/k/o6Z.jpg

17.06.2010 kello 13:15
http://kuvaton.com/k/o6L.jpg


Lehdistö, TV vaikenee= vaiennetaan aiheesta kuin muuri. Pitää toisaalta
yleisön myös olla sokeita, jos tällaiset jäävät viikosta toiseen
huomaamatta!
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vanha 23.06.2010, 17:11   #10
raijasivu
Member
 
Liittynyt: Feb 2010
Viestit: 36
Exclamation Säteilyeroosiosensaatio!

SENSAATIO sanikkaiskuviot!

No joo minulta on näitten kuvan eteen NATO nyt sitten tuhonut peräti K O L M A S T I niin koneita kuin ohjelmistoja! Kun sain tänään 24.5.2010 kuvattua tuon lasin reunan läpi ottamani, aloin zoomaamaan siitä 400-kertaa suurennettua lisäkuvaa, niin tietokoneeni jälleen vauhdista kaadettiin. Talteen ottamani puolisen tusinaa kuvia h ä v i t e t t i i n tiedostoistani ennen kuin ehdin niitä edes taltioida. Ja ei muuta kuin uudelleenkuvaamaan. Kuten huomaa tuosta 20-kertaa suurentamastani 91,3k onnenkantamoisesta, sain murrettua lasireunan niin laadukkaasti, että sen "läpi" sain kuin sain maailmansensaationa otettua historiallisen kuvan. Mitä siinä sitten näkyy?

EL 34M Elektroniputken sisuksista beeta-, röntgensäteilyn energiat muodostavat mm. KIINTO raudasta fyysistä plasmakaasua. ++.. ionisoituja agressiivisia rauta-atomeista muodostuu kanavasäteilyioneja. Säteilyn energia on uskomattoman rajua, jopa näennäisesti pienisäteilyllisessä elektroniputkessa. Syntynyt säteilyn energia yksinkertaisesti survoen "syövyttää" säteilypaineen voimallaan kiintorautaa suoraan läpi paksun kiintolasin! Ilmiön rajuutta on vaikea nykyfysiikkamme normein edes tajuta. Näkemämme lasi alkaa sulaa normaalisti vasta +700C lämmön ylitettyään pehmeämmäksi. (Todellisuudessa kanavasäteilyionisaatio kaasuttaa plasmaioneiksi silpomansa lasin valenssisidosenergioita ja toimii +6 000C lämpötilan kaasuplasman kaltaisesti.) Millin paksuiseen kylmään kiintolasiin painuva säteilykertymän agressoima energiavarastointi uppoaa säteilyenergian osmoosivoiman paineistussuuntaan ulospäin kuin puun juurakko, tai saniaiskuvio. Kyseessä olevassa materiaalissa on kuvattuna kanavasäteilyn karmea s e n s a a t i o m a i n e n maailman ensi-iltaesittely.

Tuhoavimpaa kanavasäteilyä muodostuu reaktorin sisuksissa tonneittain. Tämä säteilymittareissamme suoraan näkymätön ja tietoisesti mittaamatta jätetty kuvaamani säteilyinfernon muoto porautuu näkemällämme mekanismilla läpi minkä tahansa säteilysuojaksi aiotun kiintoainepinnan. Reaktorien metrienkään luokkaset esim. keramiset lasin kaltaiset betoniseinämät, peruskallio tai metallipinnat yms. eivät muodosta mainittavaa estettä. Vaan saavat loputtomissa määrin sisuksiinsa kuvaamiani säteilykyllästettyjä sanikkaiskasvustoja, jotka siirtävät salakavalasti kenenkään puuttumatta suoraan reaktoreissa aktivoituvia niin uraani-, plutonium, kuin muitakin aktiiviainepoistumavirtoja suoraan läpi kiintoesteitten. Keskeistä on tajuta, kanavassa virtaava ++.. ionisoitunut kanavasäteilytys on nimenomaan k a a s u p l a s m a a ! Taaten puunjuurimaisen kanavasäteilymassan säteilyenergiakaivautumisen läpi suojavallien, se purkautuu ulos tullessaan s u o r a a n kaasuplasmaioneiksi ja ampautuu fyysisesti esteittä ja mittareissa näkymättömänä kanavasäteilyinä ympäristötuhojaan tekemään!

Lasireunasta 20-kertaa suurennettuna sanikkaiskuvio.
http://kuvaton.com/k/sj7.jpg

Sama 400-kertaa suurennettuna lasin s i s ä l l ä !
http://kuvaton.com/k/sjR.jpg

Sama kuvio sivulta 20-kertaisesti ja sitten 400-kertaistettuna.
http://kuvaton.com/k/sBa.jpg
http://kuvaton.com/k/sjN.jpg

Mystinen violetti metallikalvoväri kuuluu ilmiön atomimikrorakenteeseen.
http://kuvaton.com/k/sBY.jpg

Tästä hahmottaa miten edetessään ioniplasmat vuotaa tyhjentyen ulos.
http://kuvaton.com/k/sBy.jpg

KOOSTEseloste aiheesta.
http://kuvaton.com/k/suu.jpg

--
Nyt meillä ON viimein fyysinen ja toistettavalla preparaatilla tarkennettu kuva miten säteilyeroosio syöpyy. Jopa elektroniputken pienenergisellä kanavasäteilyllä, beettallaan ja röntgöntuotoksellaan kiintolasin SISÄÄN! Tämä muuttuu suorastaan uskomattomaksi, kun muistamme, että hallussani olevissa useammissakin elektroniputkissa nämä nyt todistamamme säteilyeroosiofraktaalit lasissa ovat huikean rajuja jopa 25mm pitkiä onttoja syöpymäkanavia! On erittäin tärkeää, että säteilyn efektienergian kyky lävistää lasia senttiluokissa vuosikäytössään fyysisillä kanavasäteilymetalli-ioneilla on todistettu ja myös jälleen demottavissa! Huomaa, fyysisillä kanavasäteilyn metalli-ioneilla suoritettu lävistys. Jos rauta silppoaa lasia ionina se silpoaa kaikki muutkin reaktorisuojaukset betonit, raudat, peruskalliot, Onkalon kuparipullosetkin tuosta vaan! Huomaa, radioputken käyttöikä on maksimissaan n. 10 000h. Tämä täsmää miten kanavasäteilyionit puhkaisee 50 mm kuparipullon parissa vuodessa!!!! Nyt meilä on todisteet miten! Tämä on kuule KOVA JUTTU, esim. ydinjätesäilönnän uudelleenmietinnälle!
(Kunkas muuten tilanteessa ennenkuin ehdin lähettää näitä kuviani edes 5 henkilölle alkoi SUPO/NSA JO panikissa poistattamaan näitä otoksiani mm. Kuvaton palvelimilta systemaattisesti!)
raijasivu on offline   Reply With Quote
Vastaa

Aiheen Työkalut
Näkymä

Kirjoitussäännöt
You may not post new threads
You may not post replies
You may not post attachments
You may not edit your posts

BB code is On
Smilies are On
[IMG] code is On
HTML koodi on Off

Forum Jump


Kaikki kellonajat ovat GMT +2. Kello on nyt 07:54.